Virtuaalitodellisuuden lumoissa

Pääsin tällä viikolla tutustumaan virtuaalitodellisuuteen (engl. virtual reality, VR), kun alan asiantuntija Jukka Sormunen vieraili Joensuun yhteiskoulun lukiolla. Pääsimme retkeilemään vuoristossa, tekemään taidetta sekä seikkailemaan ympäri maapalloa. Ehdimme myös kurkistamaan luurangon sisään sekä suojautumaan taivaalta satelevilta väripalloilta. Kaikki tämä tapahtui yhden päivän aikana, tavallisessa luokkahuoneessa. 

Tiivistettynä virtuaalitodellisuus on tietokoneella luotu keinotekoinen maailma, joka voi joko pyrkiä simuloimaan todellista ympäristöä tai olla täysin kuvitteellinen. Usein maailmat ovat kolmiulotteisia ja hyvin todellisen tuntoisia. Niihin pääsee sujahtamaan esimerkiksi erilaisten VR-lasien tai -kypärien avulla. Myös erilaiset lisälaitteet ovat mahdollisia, mutta lasit tai kypärä on tärkein varuste. Käytössämme oli HTC Vive -setti, johon kuuluu lasit sekä käsikahvat (+ paikannustukiasemat, jotka mahdollistavat liikkumisen). Tämä kokemus oli aivan mahtava! Ympäristöt tuntuivat todella aidoilta ja seikkailu virtuaalimaailmassa oli koukuttavaa. Lisäksi käsikahvat mahdollistivat esimerkiksi virtuaalikoiran rapsuttamisen, mikä sulatti tämän koiraihmisen sydämen.

Ny kokeillaan! Ensimmäisellä testaajalla Marilla lasit päässä, Jukka ojentamassa Marille käsikahvoja. Jukan vieressä liikuteltava paikannustukiasema.

VR-laseja on saatavilla monessa eri hinta- ja laatuluokassa. Halvimmillaan virtuaalitodellisuuteen pääsee tutustumaan pahvisen lasikotelon avulla, johon linssiksi sujautetaan älypuhelin. Tämä antaa kuitenkin vain aavistuksen virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksista. Kokeilin itse tällaista ratkaisua viime keväänä, mutta en juuri innostunut siitä. Tämä uusin kokemus sen sijaan oli mahtava ja haluaisin päästä seikkailemaan virtuaalimaailmassa toistekin. Mikään halpa lysti tämä ei kuitenkaan ole varsinkaan yksittäiselle kuluttajalle, sillä esimerkiksi kokeilemani HTC Vive -lasit maksavat lähemmäs tonnin ja vaativat kunnolla toimiakseen tehokkaan tietokoneen. Tarkempaa VR-lasivertailua löytyy alla olevasta kuvasta.

Virtuaalilasien vertailua. Kuvan lähde: www.virtuaalimaailma.fi/virtuaalilasit/

Miksi kenenkään sitten kannattaisi sijoittaa VR-laseihin suuria summia? Sanoisin, että tällä hetkellä suurin hyöty on vau-kokemus sekä uudet elämykset. Virtuaalitodellisuus mahdollistaa esimerkiksi oikeisiin paikkoihin tutustumista, sillä VR-lasien avulla on mahdollista seikkailla ympäri maailmaa poistumatta kotoa. Näen tämän erinomaisena mahdollisuutena erityisesti niille, jotka eivät pysty tai halua lähteä kauas kotoa. Myös viihdekäyttö kiinnostaa: uuteen, täysin kuvitteelliseen maailmaan uppoutuminen kuulostaa houkuttelevalta pakokeinolta arjesta. 

Virtuaalimaailmojen hyödyntäminen opetuksessa on vielä alkutekijöissään, mutta uskon, että mahdollisuudet ovat suuret. Suomessa aiheeseen on kenties parhaiten paneuduttu #FinEduVR - Virtuaalitodellisuus ja elämyksellinen oppiminen -hankkeessa, jossa Jukka onkin mukana. Suosittelen seuraamaan hankkeen etenemistä esimerkiksi verkkosivujen kautta tai Twitterissä @FinEduVR tai #fineduvr. 

Jään mielenkiinnolla seuraamaan mihin suuntaan virtuaalitodellisuus ja sen hyödyntäminen kehittyy parin seuraavan vuoden aikana. Mahdollisia kehityssuuntia ovat ainakin virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksien avautuminen suuressa mittakaavassa opetukselle, virtuaalitodellisuuden yleistyminen ja arkipäiväistyminen kuluttajien keskuudessa tai ilmiön laantuminen ja suosion lasku. Lisäksi näen vahvana mahdollisuutena sen, että virtuaalitodellisuus mullistaa jonkin toimialan täysin. Tätä ei mielestäni vielä ole tapahtunut, vaikka virtuaalitodellisuutta onkin jo hyödynnetty jonkin verran. 

Päivän aikana päästiin mm. kiipeilemään kallioilla, maalaamaan taideteoksia sekä seikkailemaan New Yorkin kaduilla. Kiitos @sormuju! #vr pic.twitter.com/l82F8bNua9

— ICT-ohjaajat JNS (@IctOhjaajat) 14. joulukuuta 2016 

Taidot karttuvat kokemuksen kautta

Pohdiskelin edellisessä postauksessa sitä, tulisiko kouluissa olla ennemmin tietokoneita vai tablet-laitteita. Lyhyenä yhteenvetona ja alustuksena todettakoon, että mielestäni kouluissa tulisi olla molempia. Kyseessä on kaksi erilaista työvälinettä, joilla on omat käyttötarkoituksensa. Tässä kirjoituksessa jatkan vielä aiheen pohdiskelua käyttötaitojen ja yleisesti TVT-taitojen kannalta.

Yhden työvälineen käyttö kehittää luonnollisesti kyseisen työvälineen käyttötaitoja. Käyttötavat kuitenkin määrittävät opittavia taitoja. Esimerkiksi monet lapset ja nuoret käyttävät vapaa-ajallaan paljon älypuhelimia ja tablet-laitteita viestintään, pelaamiseen, pilvitallennukseen ja muuhun viihdetarkoitukseen, joten nämä ovat taitavia näillä laitteilla näissä kyseisissä asioissa. Kun koulussa näitä laitteita käytetäänkin oppimisen ja opiskelun tukena, vaatii tutun laitteen uudella tavalla hyödyntäminen hieman sopeutumista ja ohjaamista. Oppilaat eivät siis välttämättä hallitse työvälineen hyödyntämistä osana opiskelua, vaikka muuten olisivatkin taitavia sen käyttäjiä. Lisäksi voi olla tapauksia, ettei laitteita ole kotona saatavilla. Näistä syistä esimerkiksi tablet-laitteiden monipuolista käyttöä on tärkeää harjoitella koulussa. Harjoittelun ja monipuolisen käytön tuloksena oppilaista kehittyy taitavia ja oivaltavia tablet-laitteiden käyttäjiä ja TVT-taidot kohenevat.

Valitettavasti tablet-laitteiden hyvä hallinta ei kuitenkaan riitä, vaan myös tietokoneen käyttöä tulisi harjoitella koulussa. Olen itse asiassa hieman huolestunut oppilaiden tietokoneen käyttötaidoista. Omien havaintojeni mukaan älypuhelimien ja tablet-laitteiden yleistyminen on vienyt jonkin verran käyttöaikaa perinteisiltä tietokoneilta, sillä lapset näyttäisivät suosivan vapaa-ajalla ennemmin tablet-laitteita kuin tietokoneita. Myös kouluissa monet opettajat käyttävät oppilaiden kanssa mieluummin tablet-laitteita. Näistä syistä johtuen lasten ja nuorten tietokoneen käyttötaidot, vapaa-aikaan tai koulutyöhön liittyvät, eivät pääse kehittymään ja ne ovat jopa yllättävän heikkoja. Ilmiö konkretisoituu esimerkiksi silloin, kun oppilaat ovat koulussa työskennelleet pääasiassa tablet-laitteilla ja nämä ottavatkin poikkeuksellisesti tietokoneet käyttöön. Vaikeudet alkavat heti koneelle kirjautumisessa, kun pitäisi osata näppäillä ctrl + alt + del. Seuraavaksi tulisi kirjoittaa käyttäjätunnus, joka saattaa sisältää esimerkiksi @-merkin. Lisäksi hiiren käyttö voi olla haastavaa ja näppäimistöllä kirjoittaminen hidasta. Myöskään tiedoston tallentaminen ja aiemman tallenteen löytäminen ei aina ole kovin helppoa. Tablet-laitteiden käyttötaito ei siis takaa hyviä tietokoneen käyttötaitoja, vaan myös tietokoneiden käyttöä olisi syytä harjoitella koulussa.

Koulussa tulisi siis turvata, että oppilas saa runsaasti kokemuksia erilaisista laitteista (myös muista kuin tableteista ja tietokoneista) ja niiden monipuolisesta hyödyntämisestä erityisesti opiskelussa ja oppimisessa. Kokemusten kautta oppilaan on mahdollista kehittää itselleen kattavat TVT-taidot, joita tämä pystyy hyödyntämään niin opiskelussa, töissä kuin vapaa-ajallakin. Myös uudessa opetussuunnitelmassa on linjattu monipuolisten TVT-taitojen puolesta ja nimenomaan kokemukset ovat yksi tärkeimmistä tekijöistä niiden kartuttamisessa. Jotta opetussuunnitelmaa voisi siis mielekkäästi toteuttaa, kouluissa olisi hyvä olla monipuolisesti erilaisia työvälineitä saatavilla. Pelkkä laitteiden suuri määrä ei kuitenkaan tietenkään riitä, vaan niitä tulisi myös hyödyntää kattavasti. Tämä vaatii opettajilta intoa ja pedagogista osaamista. 

Tablet vai tietokone?

Kierrän työkseni kouluilla ja saan monesti kyselyitä siitä, millaisia laitteita kouluun tulisi hankkia. Usein tämä kysymys on vielä muotoiltu niin, että hankitaanko tablet-laitteita vai tietokoneita (PC/läppäri). Olen vastannut, oman näkemykseni mukaisesti, että hankkikaa molempia. Avaan seuraavaksi hieman tätä näkemystäni.

Kaikessa työskentelyssä työväline tulisi aina valita mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti, jotta se tukisi työskentelyä ja tavoitteeseen pääsyä. Tietokoneet ja tablet-laitteet ovat erilaisia työvälineitä, aivan kuten voiveitsi ja juustohöyläkin. Juuston leikkaaminen onnistuu kyllä voiveitsellä ja voin levittäminen juustohöylällä, mutta oikealla työvälineellä toiminta olisi huomattavasti miellyttävämpää ja tehokkaampaa. Sama koskee myös tietokoneita ja tabletteja. 

Tablet-laitteiden etuna on niiden helppous ja nopeus: ne ovat hetkessä käyttövalmiita, ne soveltuvat erinomaisesti dokumentointiin sekä kuvien ja videoiden pieni editointi on helppoa erilaisilla yksinkertaisilla sovelluksilla. Tablet-laitteiden huonona puolena on sen sijaan se, että laitteet on usein suunniteltu vain yhdelle käyttäjälle, tiedostonhallinta on haastavaa ja pitkien tekstien kirjoittaminen epämukavaa. Tablet-laitteita ei vain ole suunniteltu ensisijaisesti näihin asioihin.

Tietokoneet puolestaan on suunniteltu niin, että eri käyttäjät voivat kirjautua koneelle eri tunnuksilla, jolloin esimerkiksi tiedostoja on turvallisempi tallentaa ja sivustoille voi tallentaa käyttäjätunnuksia ja salasanoja. Myös tiedostojen hallinta on helpompaa. Lisäksi tietokoneiden näppäimistöt mahdollistavat pitkienkin tekstien kirjoittamisen nopeasti ja tehokkaasti. Sen sijaan tietokoneista puuttuu tablet-laitteiden hyviä puolia: esimerkiksi koneen käynnistys ja sille kirjautuminen saattaa viedä aikaa ja valokuvaamiseen tarvitaan usein erillinen kamera. 

Kun laitteiden ominaisuuksia ja käyttömahdollisuuksia lähtee näin pohdiskelemaan, on ainakin omasta mielestäni kyseessä kaksi erilaista työvälinettä. Molemmilla pystyy tekemään samoja asioita, kuten hakemaan Internetistä tietoa ja opiskelemaan, mutta molemmilla on myös omat heikkoutensa ja vahvuutensa ja näin ollen käyttötarkoituksensa. Oppilaille ja opettajille pitäisi taata mahdollisuus valita aina tilanteen mukainen paras työskentelyväline, olipa se sitten näin kärjistetysti sanoen tietokone, tablet-laite tai paperi ja kynä. Vastauksena siis alun kysymykseen: ihannetilanteessa koulussa olisi monipuolisesti tarjolla erilaisia laitteita, esimerkiksi sekä tablet-laitteita että tietokoneita, joista voisi valita kulloiseenkin tilanteeseen parhaiten sopivat välineet. 

Myös tvt-taitoja ajatellen suosittelen edelleen molempien laitteiden hankkimista ja käyttöä. Tästä kuitenkin lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Ajatuksia Pokémon GOsta

Muutaman viime viikon aikana on ollut erittäin hankalaa tai jopa mahdotonta välttyä kuulemasta sanaa Pokémon. Ilmiö on vallannut niin kadut, Internetin, sanomalehdet kuin kahvipöytäkeskustelutkin. Olen hymyillyt kadulla puhelintaan tuijottaville kulkijoille ja tiedän, missä lähimmät PokeStopit ja gymit sijaitsevat. Olen myös kuunnellut ihmisten kommentteja ja mielipiteitä aiheesta. Näin suuri ilmiö herättää väistämättä tunteita, mutta minua on hämmästyttänyt erityisesti negatiivisten kommenttien määrä: itse nimittäin näen ilmiön positiivisena.

Kuulun siihen sukupolveen, joka istui lauantaiaamuisin television edessä katsomassa Pokémonia, nauhoitti jaksot ja katsoi ne vielä uudestaan, istui sisällä pelaamassa Pokémonia yksin tai parin kaverin kanssa ja joka käytti kaikki viikkorahansa keräilykortteihin, joita sitten kavereiden kanssa vaihdettiin. Minulta löytyi myös juliste, jossa oli listattu kaikki silloiset 150 Pokémonia ja taisin jossain vaiheessa muistaa ne kaikki ulkoa. Nostalgia ei kuitenkaan ole se syy, miksi Pokémon GO on mielestäni positiivinen asia, vaan ne kaksi merkittävää muutosta jotka se toi mukanaan liittyen Pokémonin pelaamiseen. 

Ensimmäinen merkittävä muutos on toiminnan siirtyminen ulos. 90-luvulla pelaaminen tapahtui sisällä istuen, kun nyt peli pakottaa pelaajat ulos ja liikkeelle. Liikuntaa tai muuta ulkoilua harrastavalle nämä "Pokémon-lenkit" eivät tee esimerkiksi kunnon tai raittiin ilman kannalta ihmeitä, mutta monet pelaajat ovat niitä, jotka eivät harrasta liikuntaa ja viihtyvät mieluummin sisätiloissa. Mielestäni on loistavaa, että juuri heidät on saatu ulos liikkeelle. Pelin pelaaminen ulkona on tuonut liikkumisen lisäksi mukanaan ympäristöön tutustumista, sillä esimerkiksi monet PokeStopeista on sijoitettu erilaisiin nähtävyyksiin tai taideteoksiin. Olen itsekin oppinut uutta Joensuusta tämän pelin avulla, vaikka olenkin asunut täällä jo viisi vuotta.

Toinen merkittävä muutos liittyy pelaajien väliseen kommunikointiin. Ennen peliä pelattiin yksin tai korkeintaan muutaman kaverin kanssa, kun nyt myös toisilleen tuntemattomat pelaavat ja keskustelevat yhdessä ja neuvovat toisiaan. Esimerkiksi ikä ja sukupuoli jäävät toisarvoisiksi seikoiksi, tärkeintä on yhteinen päämäärä. Tämä on erittäin hienoa ja toivoisin, että tällainen käyttäytyminen leviäisi myös pelaamisen ulkopuolelle.

On toki totta, että Pokémon GO on tuonut mukanaan myös negatiivisia vaikutuksia, kuten tarkkaamattomuutta liikenteessä ja ylimääräistä oleskelua joillakin alueilla. On hyvä, että näistäkin asioista on keskusteltu, sillä se on auttanut pelaajia parantamaan omaa käytöstään ja tiedostamaan kyseisiä asioita. Kukaan pelaajista tuskin haluaa esimerkiksi tahalleen vaarantaa liikennettä; pikemminkin kyse on ajattelemattomuudesta, johon on mahdollista vaikuttaa.

Entä sitten, vaikka kyseessä todennäköisesti onkin vain lyhyt muoti-ilmiö? Jos se saa lapset, nuoret ja jopa aikuisetkin ulos liikkeelle ja kommunikoimaan keskenään, ei kyseessä voi olla huono juttu. Lisäksi Pokémon GO antaa esimerkkiä siitä, missä peleissä ja teknologiassa ollaan nyt ja mihin suuntaan ollaan menossa. Pelillisyyttä ja tämänkaltaista teknologiaa hyödynnetään jo nyt esimerkiksi kouluissa ja lisää on varmasti tulossa. Suosittelenkin lämpimästi kaikkia kokeilemaan Pokémon GOn pelaamista tai ainakin tutustumaan toisen pelaajan kautta peliin. Kaikista ei tarvitse tulla Pokémon-mestareita; minullekin riittää vallan mainiosti level 6.

#educa2016

Helsingissä järjestetään vuosittain opettajille suunnatut Educa-messut. Tänä vuonna teemana oli Opettaja 2.0 - Päivitetty versio. En ole koskaan aiemmin osallistunut tapahtumaan, joten kun töiden kautta tarjoutui mahdollisuus osallistua, lähdin mielelläni mukaan. Lisäksi teema sopi hyvin ICT-ohjaajalle, sillä TVT-taidot ovat yksi nykypäivän opettajan keskeisiä taitoja.

Messuilla oli paljon erilaisia ohjelmoitavia robotteja

Kiersin tapahtuman aikana sekä näytteilleasettajien kojuja että kuuntelin luentoja. Pyrin poimimaan ohjelmasta erityisesti TVT-aiheita sekä tämän hetken kuumia juttuja. Esimerkiksi Marika Toivolan flipped learning, Harri Luttisen digiloikka ja Teemu Korhosen #MihinOpeaTarvitaanKunOnGoogle olivat hyvin mielenkiintoisia esityksiä. Toivolan esitys avasi mukavasti käsitteiden flipped classroom ja flipped learning eroja sekä antoi käytännön vinkkejä flipped learningista haaveileville. Luttisen esitys puolestaan nosti esille monia TVT:n opetuskäytön kannalta oleellisia seikkoja: mikäli koulussa halutaan hyödyntää TVT:aa, investoidaan ensin verkko kuntoon ja vasta sitten lähdetään hankkimaan välineitä. Muuten laitteiden hyöty jää erittäin pieneksi. Toinen merkittävä huomio oli rehtorin rooli digiloikassa: mikäli rehtorilla itsellään on taitoa, on tämän oltava innostaja ja vastuunkantaja. Mikäli rehtorilla ei itsellään ole taitoja, tulee tämän jakaa vastuuta opettajille ja tukea näitä. Olen huomannut, että nämä asiat pitävät todellakin paikkansa. Teemu Korhonen puolestaan avasi erinomaisesti nykyopettajan roolia ja tarpeellisuutta sekä mitä digiloikka alakoulussa konkreettisesti tarkoittaa.

Välillä pidettiin kahvitaukoja, näitä tosin ei olisi millään raskinut juoda!

Pääsin myös kokeilemaan ensimmäistä(!) kertaa itse Blue-Bot -robottien ohjelmointia. Kyseessä on keltaisten Bee-Bottien kehittyneempi versio. Robotille laitettiin piikkikuori ja se tuli ohjelmoida kiertämään radalla ja puhkaisemaan ilmapallo kaikista kymmenestä luolasta. Suoritus meni kerralla nappiin, mistä sain palkinnoksi Dibitassut -kirjan. Ajattelin laittaa kirjan kiertämään esi- ja alkuopetuksen ryhmissä orientaationa ohjelmointiin. :)

Blue-Bot radalla

Tapahtuman yhteydessä julkaistiin myös TVT-selvitys OAJ:n askelmerkit digiloikkaan. Julkaisu kertoo karua kieltään tämän hetken TVT-tilanteesta kouluissa: opettajat kokevat osaamisensa enintään kohtalaiseksi tai heikoksi ja jopa kolmannes perusopetuksen oppilaista käyttää TVT:aa opiskelussa vain kuukausittain tai harvemmin. Varhaiskasvatuksen osalta luvut ovat vielä synkempiä. Valitettavasti en ole yhtään yllättynyt julkaisun sisällöstä, sillä kierrettyäni kentällä omat havaintoni ovat hyvin samankaltaisia. Ongelmana on usein koulutuksen riittämättömyys ja/tai pula laitteista, mutta joskus myös asenneongelmat. 

Julkaisussa esitellään myös ratkaisuehdotus tilanteeseen, eli digiloikan askelmerkit. Neljä pääkohtaa ovat koulutuksen digitalisaation ohjaus kokonaisuutena kansallisella tasolla, OAJ:n malli opettajien ja johtajien digiosaamisen kehittämiseen (sis. esim. työajalla tapahtuva täydennyskoulutus sekä johtajille että opettajille, paikallinen TVT-tuki sekä opettajankoulutuksen kehitys), riittävät välineet sekä laadukas digitaalinen oppimateriaali. Askelmerkkeihin kannattaa ehdottomasti tutustua tarkemmin, erityisesti toiseen kohtaan. OAJ:n julkaisua lukiessa oli ilo huomata, että Joensuun seudulla tehdään jo monia asioita oikein.

Asiantuntijapaneelissa keskustellaan TVT-julkaisusta

Kokonaisuutena tapahtuma tarjosi hyvin tietoa opetusalan ajankohtaisista tapahtumista ja trendeistä sekä antoi mahdollisuuden kohdata kollegoita ja eri firmojen edustajia kasvotusten. Oli myös mukava päästä itse osallistumaan tapahtumaan, josta on monena vuonna ainoastaan kuullut. Mikäli Educa jäi itseltäsi väliin tai et ehtinyt kuulemaan kaikkia mielenkiintoisia esityksiä, tunnelmiin pääsee esimerkiksi Twitterin avulla hashtagilla #educa2016. 

Omaa osaamista kehittämässä

Mainitsin viime kerralla hieman oman osaamisen kehittämisestä. Nykymaailma muuttuu kovaa tahtia ja mikäli muutoksessa haluaa pysyä mukana, tulee olla valmis astumaan pois omalta mukavuusalueeltaan ja haastaa itseään. Tätä voi toteuttaa monella eri tavalla, kuten ottamalla vastaan uusia työtehtäviä, muuttamalla työskentelytapojaan tai opiskelemalla uutta. Itse päätin kehittää ja haastaa itseäni opiskelemalla.

Olen opiskellut ohjelmointia jonkin verran ja osaan mm. Pythonin ja Javan alkeet. Minulla on ymmärrys siitä, mitä ohjelmointi on, tiedän mitä muuttujilla ja olioilla tehdään ja mitä ohjelmoimalla ylipäätään voi saada aikaiseksi. Omat varsinaiset ohjelmointitaitoni eivät kuitenkaan ole kovin kummoiset, sillä en ole harjoittanut niitä juuri kurssien ulkopuolella. En kuitenkaan halua hukata näitä taitoja kokonaan, joten päätin aloittaa jälleen pienimuotoiset ohjelmoinnin opinnot. Tavoitteenani on saada ohjelmoinnista pienimuotoinen harrastus, ei niinkään päätyä koodariksi IT-alan firmaan.

Tutustuin eri vaihtoehtoihin ja päädyin aloittamaan opiskelut Courserassa. JavaScript ja HTML kiinnostavat minua, joten aloitin kurssin nimeltään HTML, CSS and JavaScript. Kurssi on mukavan lyhyt ja simppeli, joten sillä on helppo aloittaa. Näin innostus ei pääse lopahtamaan heti alkuunsa, vaan antaa positiivisen kokemuksen uuden opettelusta.

Olen myös rekisteröitynyt toiselle ohjelmointikurssille Udemyssa. Kyseinen Python-kurssi on jo pidempi ja vaativampi, mutta se tarjoaa mukavasti haastetta. Tämän kurssin kohdalla tunnen jo pientä epävarmuutta, vaikka kieli periaatteessa onkin jo tuttu. Python-kurssilla ei ole aikatauluja, joten kurssia voi suorittaa kun itselle sopii. HTML-kurssilla puolestaan on deadlinet tehtävien palautuksille, mikä auttaa työskentelemään säännöllisesti. Molemmissa on siis puolensa.

Internet on täynnä erittäin hyviä verkkokursseja lähes minkä tahansa aiheen opiskeluun, kunhan on valmis opiskelemaan englanniksi. Courseran ja Udemyn lisäksi mm. Lynda, Stanford Online ja   Codecademy tarjoavat paljon erilaisia kursseja, niin ohjelmoinnista kuin muistakin aihepiireistä. Mikäli ohjelmointia haluaa opiskella suomeksi, mielestäni ehdottomasti paras kurssi on Helsingin yliopiston ohjelmoinnin MOOC. Lisäksi  Koodiaapinen tarjoaa opettajille räätälöityjä suomenkielisiä ohjelmointikursseja; seuraava alkaa helmikuun lopulla. 

Ohjelmoinnin lisäksi minua kiinnostavia teemoja ovat sosiaalinen media, markkinointi, johtaminen ja koulutus. Haaveenani olisi lisätä tietämystäni näistä aihepiireistä, joko uuden työn kautta tai opiskelemalla aiheita. Vaikka omalta mukavuusalueelta poistuminen tuntuu jännittävältä ja kenties jopa ikävältä, tekee muutos lähes aina hyvää. Harppauksen ei tarvitse olla suuri, vaan jo pienin askelin pääsee eteenpäin. Itseensä panostaminen ja oman osaamisen kehittäminen myös palkitaan: pysyt itse virkeämpänä ja uusi osaamisalue saattaa avata ovia, joista aiemmin olisi ollut turha haaveillakaan.